Kiiltomadon pääkirjoitus: Voivatko sanat parantaa?

Kiiltomadon pääkirjoitus: Voivatko sanat parantaa?

Kirjallisuusterapia on Suomessa lapsipuolen asemassa. Suomalaista kirjallisuusterapiaa on vaivannut profiloitumattomuus, mikä voi johtua alan moniammatillisuudesta. Toivottavasti kirjallisuusterapian status nousee ja saavuttaa muiden luovuus- tai ilmaisuterapioiden tason, kirjallisuudentutkija ja kirjallisuusterapeutti Eeva Lehtovuori kirjoittaa Kiiltomadon lokakuun pääkirjoituksessa.

Kirjallisuusterapian menetelmät soveltuvat apuvälineiksi hoitoon ja kuntoutukseen sekä kasvatus- ja opetustyöhön. Taideterapiamuotona sitä ei ole tarkoitettu vain erityisryhmille, psyykkisesti tai somaattisesti sairaille, vaan siitä voi hyötyä kuka tahansa.

Lehtovuori kirjoittaa, että oma elämäntarina ja muisteluprosessi valottuu siitä kokemuksellisesta näkökulmasta, joka kirjoittajalla on kirjoittamisen hetkellä. Minäkertomukset muuttuvat ja vaihtavat näkökulmaa joskus villistikin. Tässä piilevät niiden terapeuttiset mahdollisuudet.

Syvää viisaus kätkeytyy ajatukseen, että ihmisen tekee ihmiseksi ihmisen kieli. Kirjallisella ilmaisulla on henkilökohtainen tehtävä. Oman tunnekokemuksen ja elämäntapahtumien sanoiksi pukeminen etäännyttäminen tervehdyttävää. Näin toimii myös henkilökohtaisen tunnevasteen syntyminen kaunokirjallisuuden kautta. Taitavan ohjaajan avulla keskustelu tuottaa antoisa oivalluksia oman elämän tärkeistä kysymyksistä.

Lehtovuori näkee kirjallisuusterapialla valtavat kehitysmahdollisuudet sosiaali- ja terveysalalta moneen työn ja harrastusten elämänpiiriin: mm. mielenterveystyöhön, henkilöstökoulutukseen ja työnohjaukseen. Erityisen motivoituneita kirjallisuusterapian käyttöön ovat tietysti kirjallisuutta ja kirjoittamista rakastavat ihmiset.

* * * *

Lysmaskens oktoberledare: Kan orden hela?

Litteraturterapin i Finland är styvmoderligt behandlad. Men litteraturterapin har också besvärats av en viss profillöshet. Förhoppningsvis kommer litteraturterapins status att höjas till de andra kreativa och expressiva terapiernas nivå, skriver litteraturforskaren och litteraturterapeuten Eeva Lehtovuori i Lysmaskens oktoberledare.

Litteraturterapins metoder lämpar sig såväl för vård och rehabilitering som i fostrings- och undervisningsarbete. Litteraturterapin är inte avsedd för särskilda målgrupper som psykiskt eller somatiskt sjuka, den är ämnad för alla.

Livshistorien och minnesprocessen belyses ur det erfarenhetsperspektiv skribenten har vid själva nedtecknandet, skriver Lehtovuori. Jagberättelserna förändras och byter synvinkel – ibland drastiskt. Just där döljer sig deras terapeutiska potential

Människans språk gör människan till människa – däri ligger en djup visdom. Hon är en unik språklig varelse, ett talande subjekt. Det litterära uttrycket opererar på det individuellt personliga planet. Att klä egna känsloerfarenheter, svåra upplevelser och minnen i ord, och samtidigt kunna distansera sig, är en helande och läkande process. På samma sätt kan en välvald text förlösa ett personligt känslouttryck. Under en skicklig instruktörs ledning kan diskussionen leda till viktiga insikter om angelägna livsfrågor.

Litteraturterapin har i Lehtovuoris ögon oerhörda utvecklingsmöjligheter, inom det snävare inriktade vårdarbetet inom social- och hälsovård, men också som integrerad i arbete och fritidsaktiviteter: i det preventiva mentalvårdsarbetet, inom fortbildningen, arbetshälsan och arbetshandledningen. De som älskar litteratur och skrivande är förstås extra motiverade för litteraturterapins metoder.