Kirjailija Sanna Isto:”Luonnossa on taikaa!”

Sanna Iston kirjoissa seikkailevat noitasiskokset.

Tinka ja Taika ovat siskokset, joihin kannattaa tutustua. Ensiksikin: heidän mummonsa on noita. Toisekseen: myös heidän äitinsä taitaa olla noita. Ja kolmanneksi: kenties he ovat itsekin noitia.

Ensimmäinen Sanna Iston kirjoittama Tinka ja Taika -kirja ilmestyi vuonna 2011 ja sai heti Arvid Lydecken -palkinnon. Viime elokuussa sarja sai toisen osan, kun Noidanruohon salaisuus ilmestyi.

Sarjan ensimmäisessä osassa selvitetään, ketkä kaikki tyttöjen perheessä oikeastaan ovat noitia – kaikille kun asian hyväksyminen tai myöntäminen ei ole aivan helppoa. Toisessa osassa taikojen tekemistä, varsinkin niiden hallitsemista ja hillitsemistä, harjoitellaan jo melkein aamusta iltaan. Välillä harjoittelua on vähän liikaakin, ainakin Tinkan ja Taikan mielestä. Mutta oikotietä ei ole, noidaksi ei opi hetkessä.

Kummallista kyllä monet tutut pihakasvit kätkevät sisäänsä outoja taikavoimia.

”Eikä se ole kovin kaukana totuudesta”, Sanna Isto toteaa salaperäisesti. ”Ihan tavallisten kasvien avulla voi lääkitä itseään ja pysyä kunnossa. Täytyy vain tietää niiden voima. Puhtaassa, aidossa luonnossa on taikaa.”

Kirja omille tyttärille

Sanna Isto on asunut jo 14 vuotta Berliinissä, Saksassa. Muutama vuosi sitten hän etsi sopivaa suomenkielistä kirjaa tyttärilleen luettavaksi.

”Tiesin aivan tarkkaan, minkälaisen tarinan he haluaisivat kuulla. Sen piti olla jännittävä ja hauska, siinä piti olla vähän taikaa. Meillä ei ollut sellaista kirjaa, joten päätin kirjoittaa se itse”, Sanna muistelee.

Niin syntyi ensimmäinen Tinka ja Taika -kirja. Joitakin luonteenpiirteitä tarinan neuvokkaat sankarittaret saivat kirjailijan tyttäriltä, tai niin tytöt ovat ainakin väittäneet. Selvä tosielämän esikuva löytyy kuitenkin vain Lillin, tuon hassun, omahyväisen pehmohevosen, takaa.

”Lillihän on toisen tyttäreni pehmolelu. Mutta meidän Lilli ei kyllä osaa puhua eikä juosta. Onneksi”, Sanna naurahtaa.
Myös tarinan tapahtumapaikoilla on esikuvia.

“Mielikuvituksen tasolla taidan vieläkin asua Suomessa. Kun kuvittelen tarinan tapahtumapaikkoja, ne ovat aina Suomessa. Joskus ihmettelen sitäkin, että kirjani elävät toisessa maassa kuin minä!”

Kirjoittamista koko elämä

Sanna ei voisi kuvitella olevansa kirjoittamatta.

”Olen aina kirjoittanut. Kuljeskelen muistikirjan kanssa, kerään ideoita ja ajatuksia. Se on ihan parasta! Kun ideoita on tarpeeksi ja tunnen tarinan henkilöt tarpeeksi hyvin, alan kirjoittaa. Tai oikeastaan tarina kirjoittaa itse itsensä. Niin kävi ainakin Tinkan ja Taikan kanssa.”

Sanna tykkää muutenkin uusien asioiden etsimisestä, kauas ja lähelle matkustelemisesta.

”On mukavaa vaikkapa lähteä pyöräretkelle tietämättä tarkkaan, minne on menossa. Berliini sopii siihen hyvin. Varmaan siksi se onkin minulle niin hyvä kotikaupunki.”

Aina ei tutkimusmatkalle tosin tarvitse lähteä kotisohvaa pidemmälle.

”Ihanaa on myös vain keittää vihreää teetä ja käpertyä viltin alle lukemaan”, Sanna huokaisee.

Sannan vinkki kirjoittajalle:
Tee muistiinpanoja!

Hanki vihko ja kynä. Vihkon ei tarvitse olla kaunis tai hieno, mutta pidä se aina mukanasi. Pysähtele pitkin päivää, missä sitten satut olemaankaan, vaikka kotona. Kirjoita muistiin asioita: sanoja tai lauseenpätkiä, ajatuksia, huomioita, mitä satut näkemään. Voit myös piirtää. Älä missään nimessä yritä tehdä vihkosta kivaa ja siistiä. Suttaa ja sotke! Kun vihko on täynnä, lue mitä olet kirjoittanut ja piirtänyt. Tulet yllättymään, kuinka paljon olisit unohtanut ilman muistivihkoa.

Teksti ja kuva Tuutikki Tolonen