Hannimari Heino

 Hannimari Heino Lataa painokelpoinen kuva

Porvoo

Kirjailijavierailut
Kääntäjävierailut
Asiantuntijaluennot
Työpajat

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Runoilijana ja suomentajana liikun kirjallisuuden molemmilla puolilla, sekä kirjoittajana että tulkitsijana.

Kirjojeni kohderyhmä

Aikuiset

Kuvaus

Olen työskennellyt pitkään kirjallisuuden parissa sen molemmin puolin, ensin suomentajana, sittemmin myös runoilijana.

Omaan tuotantooni kuuluu runokokoelmia sekä kaksi Kristiina Wallinin kanssa kirjoitettua kaunokirjallista kirjeteosta. Runojani on käännetty italiaksi.

Arkikokemuksen lävistävät, muutokseen altistavat voimakentät ovat runoudessani vahvasti läsnä.
Viimeisimpien teosteni ytimessä on ihmisen elämänkierto versus orgaaninen kasvu sekä matkustamista lävistävät aikakerrostumat. yksityisen ja yhteisen rajapinnat.

Suomentajana olen saattanut suomalaisten ulottuville lukuisia italialaisia nykykirjailijoita ja runoilijoita sekä ruotsinkielistä kirjallisuutta.
Eugenio Montale-suomennosvalikoimalleni Tuo minulle auringonkukka (Parkko, 2018) myönnettiin kansainvälinen Premio Flaiano -palkinto.

Lisäksi olen osallistunut lukuisiin poikkitaiteellisiin projekteihin ja valmistanut runoinstallaatioita julkiseen kaupunkitilaan.

Mitä teen vierailulla?

Vierailuilla kerron runoilijan ja suomentajan työstäni. Vierailuihin voi myös yhdistää osallistavan osuuden.

Sanataidepajoja vedän nuorille, aikuisille sekä ikäihmisille. Minulla on kokemusta myös autismin kirjon sanataidepajoista. Usein lähtökohtana on taiteidenvälisyys, virittelen osallistujien luovaa potentiaalia kuvan, liikkeen ja tilan välisellä leikillä, josta ammennan myös omaan kirjoittamiseeni. Vedän myös puutarha-ja luontoaiheisia, kasvun eri vaiheisiin paneutuvia työpajoja. LIsäksi olen ohjannut monimenetelmällistä, sanataidetta ja valokuvailmaisua hyödyntävää työskentelyä esim. eroryhmässä.

Runoilijan ja kääntäjän työni ohella puhun mielelläni myös italialaisesta runoudesta ja kirjallisuudesta esimerkiksi luentotyyppisissä tilaisuuksissa ja kirjallisuuspiireissä.

Tuotanto

https://atena.fi/kirjailijat/hannimari-heino
https://www.ntamo.net/product/864/hannimari-heino-sykleja-herbaario-2018

RUNOKOKOELMAT:
Syklejä. Herbaario (ntamo, 2018)
alkaa meri (ntamo, 2013)
punaisia vesikasveja lammen pinnalla mutta järistys tapahtui meren pohjassa (ntamo, 2009)

KAUNOKIRJALLINEN KIRJETEOS:
Matkakirjeitä (Atena, 2020) yhdessä Kristiina Wallinin kanssa
Puutarhakirjeitä (Atena, 2018), yhdessä Kristiina Wallinin kanssa. Teoksestamme poimituista otteista Yeisradio toteutti elokuussa 2017 Ääniversumin.

MUKANA SEURAAVISSA KOKOOMATEOKSISSA:
Mot-mot (NVL/WSOY, 2001)
Altaalla - Juhani Ihanuksen juhlakirja (ntamo,2014)
Olet täyttänyt ruumiini tulella. Eroottisen runouden antologia. (toim. Sinikka Vuola, WSOY, 2017)

Suomennoksia mm. seuraavilta kirjailijoilta: Alessandro Baricco, Eva-Stina Byggmästar, Gianni Celati, Mare Kandre, Claudio Magris, Eugenio Montale, Italo Svevo, Giuseppe Ungaretti.