Paula Moilanen

 Paula Moilanen

Helsinki

Kirjailijavierailut

Tulosta kirjailijatiedot

Kirjaudu ja tilaa

Kirjojeni kohderyhmä

Kuvaus

Olen yli kaksikymmentä vuotta toiminut opettajan työni ohella oppikirjailijana työryhmissä, joissa on laadittu lähinnä äidinkielen kirjasarjoja peruskouluihin ja myös erityisryhmille. Omaehtoinen kirjoittaminen on suuntautunut kuitenkin juonellisten ja uudenlaisten tietokirjojen kehittelyyn. Ensimmäinen sellainen oli Lehmäkirja, joka palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Se antoi uskoa faktaa ja fiktiota yhdistelevään tietokirjamuotoon.

Historian tutkiminen on kuitenkin se sydäntäni lähellä oleva kiinnostukseni kohde. Sen tuloksena syntyivät 1500-luvun elämää kuvaavat juonelliset kirjani Herttuan hovissa ja Vallan varjoissa. Viime aikoina olen hurahtanut sukupolvien lähihistoriaan ja kirjoitin Keinuhevosen, joka on kolmen sukupolven historiaa juonellisena tarinana lapsille ja heidän isovanhemmilleen. Tavoitteeni on jännittävien tapahtumien avulla kuvailla esimerkiksi lasten elämää ennen ja nyt. Keinuhevosessa on myös omia lapsuuden muistojani.

Jos haluat enemmän tietoja minusta, mene Suomen Nuorisokirjailijoiden nettimatrikkelin sivuille:
http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?s=k&k=134

Mitä teen vierailulla?

Kirjailijavierailuissa kerron kuulijoille vaikkapa siitä, miten minusta tuli kirjailija. Tavoitteena on rohkaista nuoria luottamaan omiin kykyihinsä ja unelmiinsa. Sitten kerron, mistä tietoa löytyy ja millaiset lähteet historiassa ovat luotettavia ja mitkä tiedonmuruset ovat kirjoittajalle todellisia aarteita. Tiedon jäljillä kulkeminehan on kuin salapoliisin työtä. Puhun myös tietokuvan merkityksestä ja vaatimuksista. Luen ehkä jonkin kohdan kirjastani ja vastaan tietenkin kuulijoiden kysymyksiin.

Tuotanto

Tärkeimmät kirjani ovat:
Repun salaisuus, Lasten Keskus 2014
Vallan varjoissa - Elämää 1500-luvun maaseudulla, Cultura Oy 2011
Keinuhevonen, Lasten keskus 2011
Herttuan hovissa - Elämää 1500-luvun Turussa, Lasten Keskus 2007
Lehmäkirja, Infomacs Oy 1993