{ Pääkaupunki }
Helsinkiläisiä kirjailijoita

Helsinkiläisiä kirjailijoita

Helsinki-päivää vietetään jälleen 12.6.2018. Esittelemme sen kunniaksi helsinkiläisiä kirjailijoita. Kirjailijan voi tilata pääkaupungissa järjestettävään tapahtumaan tai aivan toiselle puolelle Suomea.

Anja Snellmanin esikoisteoksen Sonja O. Kävi täällä julkaisemisesta on ehtinyt kulua 37 vuotta. Hänen teoksiaan on käännetty yli 20 kielelle ja niitä on dramatisoitu näytelmiksi ja elokuviksi. Teostensa ohella Snellman voi keskustella vierailulla mm. psykologisista ja yhteiskunnallisista teemoista, Kreikasta, mielestä ja hyvinvoinnista, addiktioista sekä ylisukupolvisista traumoista.

 Saku Heinänen on kirjoittanut ja kuvittanut lastenromaaneja. Hänen esikoisteoksensa Zaida ja lumienkeli oli Finlandia Junior-palkintoehdokkaana. Heinänen on toiminut myös graafisena suunnittelijana ja Aalto-yliopiston professorina sekä kirjainmuotoilijana.

Outi Pakkasen ja Samuel Davidkinin Helsinkiin sijoittuvissa dekkareissa käsitellään ajankohtaisia teemoja. Myös Nina Hurman Noir-henkinen dekkarisarja sijoittuu 20-luvun Helsinkiin.

Juuli Niemi kirjoittaa runoja, novelleja ja elokuvakäsikirjoituksia. Nuortenromaani Et kävele yksin sai vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon.

Lisää helsinkiläisiä kirjailijoita löydät, kun rastitat haun Maakunta-kenttään ”Uusimaa”.

Nina
Hurma

Nina Hurma

Uusimaa

Olen helsinkiläinen sivutoiminen kirjailija ja koulutukseltani filosofian maisteri. Olen opiskellut kirjoittamista mm. Oriveden opistossa ja kirjallisuutta yliopistossa. Haluan kertoa tarinoita…

Tutustu kirjailijaan

Anna-Kaari
Hakkarainen

Uusimaa

Olen energinen ja helposti innostuva tyyppi – myös esiintyjänä. Olen kokenut esiintyjä ja rakastan levittää kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta hurmioitumista…

Tutustu kirjailijaan

Viljami
Puustinen

Uusimaa

Helsinkiläinen FM ja toimittaja-tietokirjailija, jonka aiheet matkaavat viikinkiajasta Suomen taiteen kulta-aikaan ja moderniin populaarikulttuuriin.

Tutustu kirjailijaan

Juuli
Niemi

Juuli Niemi

Uusimaa

Olen helsinkiläinen kirjailija ja käsikirjoittaja (s.1981). Ensimmäinen runokokoelmani “Tara” ilmestyi vuonna 2003, sen jälkeen minulta on tullut neljä runokokoelmaa ja…

Tutustu kirjailijaan

Saku
Heinänen

Saku Heinänen

Uusimaa

Olen kirjoittanut ja kuvittanut kolme lastenromaania ja yhden romaanin aikuislukijoille. Olen ollut ehdolla Finlandia Junior -palkinnon ja Arvid Lydecken -palkinnon…

Tutustu kirjailijaan

Anja
Snellman

Anja Snellman

Uusimaa

Olen kirjailija, runoilija, tarinankertoja ja sanataiteilija. Olen äiti ja kulkuri, olen kuuntelija ja vaeltaja. Olen sielunreportteri ja maailmanparantaja, narri ja…

Tutustu kirjailijaan