Lastenkirja voi tarjota turvapaikan

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikolla etsitään lastenkirjoja vastaanottokeskuksiin

Lastenkirjainstituutti ja Kirjan vuosi haastavat kirja-alan toimijat, mutta myös muut tahot ja yksityishenkilöt lahjoittamaan lastenkirjoja vastaanottokeskuksiin. Haaste on osa Kirjan vuoden lasten ja nuorenkirjallisuuden teemaviikkoa, jota vietetään 12.–18.10.2015.

Akatemiatutkija Anna Rastas korostaa, että myös monet lapset ja nuoret joutuvat tässä ajassa kohtaamaan paljon pahaa. ”Lastenkirjallisuus voi tarjota lapselle turvapaikan, jossa hän saa mahdollisuuden unohtaa hetkeksi vaikeat asiat: kotimaassa tai matkalla koetut kauheudet ja turvapaikanhakijan elämään kuuluvan epävarmuuden”, hän kiteyttää. ”Lisäksi kirjallisuus auttaa tutustumaan uuteen kieleen ja kulttuuriin.”

Suomen noin sadassa vastaanottokeskuksessa on parhaillaan tuhansia lapsiperheitä. Ilman vanhempiaan saapuneita alaikäisiä on tällä hetkellä noin kaksi tuhatta. ”Lapset eivät tällä hetkellä pääse käymään koulua eikä mielekästä tekemistä ole tarjolla”, kertoo Birgitta Enjeti SPR:n Kotimaan avun Pohjois-Helsingin osastolta, ja korostaa, että kirjalahjoitukset ovat vastaus todelliseen tarpeeseen. ”Suurin pula on arabiankielisestä kirjallisuudesta, mutta olisi tärkeää saada myös albanian-,  darin-, pastun- ja kurdinkielistä kirjallisuutta. Myös suomenkieliset kuvakirjat ovat tervetulleita.”

Lahjoituksia toivotaan erityisesti suurilta kirja-alan toimijoilta, esimerkiksi kustantajilta ja kirjastoilta, joilla on mahdollisuus tarjota käyttöön suuria määriä lasten- ja nuortenkirjoja ja myös eri kielillä julkaistuja teoksia. Mukaan lahjoitustempaukseen voi kuitenkin lähteä meistä aivan jokainen. Lastenkirjalahjoituksia ovat valmistautuneet vastaanottamaan Tampereen ja Espoon Kontti-kierrätyskeskukset. Lahjoitusten päälle tulee merkitä ”VOK lahjoitus”, jotta kirjat välitetään vastaanottokeskuksiin.

Lastenkirjallisuuden monikulttuurisuudesta keskustellaan perjantaina 16.10. Tampereella järjestettävässä Lastenkirjainstituutin Mitä kuuluu, lastenkirja? –seminaarissa. Aiheesta saapuvat keskustelemaan kulttuurintutkija Anna Rastas, kääntäjä Maria Pakkala, opettaja Tarja-Kaarina Lääperi sekä lastenkirjailija Marja-Leena Tiainen.

Lisätiedot:

Lastenkirjainstituutti                                                   Kirjan vuosi ry
Paula Halkola, toiminnanjohtaja                            Laura Karlsson, toiminnanjohtaja
p. 050 4632 786                                                              p. 050 571 5511
paula.halkola@lastenkirjainstituutti.fi                 laura.karlsson@kirjanvuosi.fi

lki                     kirjanvuosi