Jussi Sutinen
 |
| Kuva: Ville Hytönen |
TALOOSI JÄI VÄHÄPÄTÖINEN ARVOTON IRTAIMISTO
Hämärän ymmärrys hukuttaa romahtaneen tiilikaton loppusyksyn lohdutto- muuteen. Istun talosi raunioille, veri on jäätynyt kaivoon. Rei'ittämättä vielä viimeinen menolippu. Viimeinen kirjeesi kahdeskymmenesneljäs syyskuuta yhdeksänkymmentäkahdeksan. Kuollut, luonnollisista ikääntymiseen liittyvistä syistä. Omaisuus. Vähäpätöinen arvoinen irtaimisto. Jätit kotisi minulle ja minä rakennan sitä niin kuin mosaiikkia rakennetaan. Elämä on omituista geometriaa, optista illuusiota. Taivaanrannan ja rantaviivan muo- dostama 80 asteen kulma, samanääniset lokit. Mittarit. Määreet.Vääreet. Logiikan.
Kuolinkääreet. Ja ihminen on niin kuin valssi on ikävälle, niin kuin kolmiota ympyrään työntävä lapsi. Kotimatkalla hautajaisista ajoin koiran yli, jonka sitten otin omakseni. Syyllisyyttäkin rakkaus. Sattumaa, kolikon tuoksuinen hedelmäpeli vanhassa kahvilassa. Ja jotain aina kuolee kun se mittaan laitetaan, muotonsa menettänyt pöydälle kaatunut meri. Pentuja odottava koira. Vanhan junan tuoksu. Kiviportaalle lasketut olkaimet. Alku.
(Teoksesta Kuolleiden kaupunkien muistikirja, Savukeidas 2009)
Jussi Sutinen (s. 1982) on Mynämäellä asuva runoilija, joka työskentelee kirjallisuusterapeuttina ja lastenkodin kasvatusjohtajana. Sutisen esikoiskokoelma Kuolleiden kaupunkien muistikirja ilmestyi vuonna 2009. Aiemmin hänen runojaan on julkaistu useissa antologioissa. Sutinen kirjoittaa artikkeleja ja arvosteluja sosiaalialan lehtiin sekä mietteitään blogissaan http://toisinsanottuna.wordpress.com/
Tuotanto:
- Kuolleiden kaupunkien muistikirja, Savukeidas 2009
|