Ohita navigointilinkitLukukeskus-logo
 Sivukartta | Hakuohje
 
 EtusivuTapahtumatLukukampanjatLehdetKirjailijavierailutRunokortitOrganisaatio 

Kari Levola

Kari_Levola
Kuva Jukka Uotila

Ikkunassa tuhat vuotta, pimeä järvi ja kasvoni/
aikaa on kyllin, ihmisen elämä/
kuin laskisi tähtiä taivaalta tai laivojen valoja/
Nyt minä alan kuunnella kun yhä rakastan/
härkälintu tai mylvivä härkä/
nyt minun lapseni oivaltavat/
että yksinkertainen hyvyys on aitoa/
se riittää kyllä, peittoa riittää/
ja aurinkoa joka tulee aamulla huoneeseen/
vaikka pimeä on pimeää ja hiljaista/
järvi aivan liikkumaton, aika ei pysähdy

(Teoksesta Kaikki kartat ajan tasalla, Tammi 2006)

Kari Levola (s. 1957) on kirjailija ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja. Hän on kotoisin Porista ja asuu Raisiossa. Levola on toiminut myös kriitikkona, kirjoittajakouluttajana sekä kirjallisuuden läänintaiteilijana. Hän on toiminut kirjallisuuden verkkolehti Kiiltomadon päätoimittajana vuosina 2000-2002. Levolan laaja kirjallinen tuotanto käsittää mm. runoja, proosaa, lasten- ja nuortenromaaneja sekä näytelmiä ja dramatisointeja. Kari Levolan nuortenkirjoja on käännetty ruotsiksi, viroksi ja latviaksi.

Kirjallisuusalan luottamustoimet

  • Kirjailijayhdistys Manuscript-63:n puheenjohtaja 1985-89
  • Lounais-Suomen kirjailijoiden puheenjohtaja 1999-2003
  • Littera Baltica kirjailijakokouksen puheenjohtaja 1999-2003
  • Suomen Kirjailijaliiton johtokunnan jäsen 1999-2002
  • Opetusministeriön kirjastoapurahalautakunnassa 2000-
  • Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja 2003-2008
  • Lukukeskuksen puheenjohtaja 2008-

Palkinnot

  • J. H. Erkon palkinto 1980
  • Porin kaupungin taidepalkinto 1980
  • Valtion kirjallisuuspalkinto 1983
  • Urpo Lahtisen rahaston palkinto 1983
  • Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1985
  • Amerin kirjallisuuspalkinto 1986
  • Nortamo-palkinto 1986
  • Arvid Lydecken -palkinto 1994
  • Pertsa ja Kilu -palkinto 1997
  • Finlandia Junior 1999
  • Raision kaupungin kulttuuripalkinto 2002

Tuotanto:

Runokokoelmat

  • Avovedet. Weilin+Göös 1980
  • Syntymämerkit. Weilin+Göös 1984
  • Valovuodet. Weilin+Göös 1985
  • Otsanauha. Tammi 1989
  • Valvon että nukut. Tammi 1997
  • Kaikki kartat ajan tasalla, Tammi 2006

Lasten- ja nuortenromaanit

  • Kattohaukka. Nuortenromaani. Weilin+Göös 1982
  • Blankko, mä kirjoitan sulle. Nuortenromaani. Tammi 1989
  • Kirjolohikäärme. Nuortenromaani. Tammi 1994
  • Eskimosyksy. Nuortenromaani. Tammi 1996
  • Enkelikuponki. Lastenromaani. Tammi 1996
  • Pussauskoppi. Lastenromaani. Tammi 1997
  • Elämä jatkuu, Rouslain. Lastenromaani. Tammi 1998
  • Dumdum. Nuortenromaani. Tammi 1998
  • Tunnussana: salainen. Lastenromaani. WSOY 1998
  • Sysimusta sukkapyykki. Lastenromaani. Tammi 1999
  • Salainen koodi. Lastenromaani. WSOY 1999
  • Palaneen korun salaisuus. Lastenromaani. Tammi 1999
  • Tahdon. Nuortenromaani. Tammi 1999
  • Salainen kerho ja kuiva kesä. Lastenromaani. WSOY 2000
  • Pyrstötähdestä ei päivääkään. Lastenromaani. Tammi 2000. Myös äänikirjana.
  • Viimeiset sanat. Nuortenromaani. Tammi 2000
  • Lammaspimeä. Lastenromaani. Tammi 2001. Myös äänikirjana.
  • Maailmantappi ja Tikkari-Tiina. Lastenromaani. Tammi 2001. Myös äänikirjana.
  • Äksy syysyskä. Lastenromaani. Tammi 2002
  • Maailmantapin koulukyydit. Lastenromaani. Tammi 2002. Myös äänikirjana.
  • Tähtiin ja takaisin. Lastenromaani. Tammi 2003
  • Maailmantappi ja kukalliset kurahousut. Lastenromaani. Tammi 2003
  • Maailmantappi ja Tikkari-Tiina. Tammi 2004
  • Maailmantappi ja Rotkon rauha. Tammi 2005
  • Unisieppari. Nuortenromaani. Tammi. 2007
  • Kissan koti. Lastenromaani. Tammi 2008

Romaanit, novellit ja muu proosa

  • Kunnian kentät. Rockreportaasi. Artmix 1985
  • Pienten puolesta paksuja vastaan. Pakinoita. SPOY 1985
  • Banaaninlastaajan poika. Romaani. Weilin+Göös 1987
  • Sotalapsi ei unohda. Valokuvaaja Jarmo Knuutilan kanssa. Dokumentti. Tammi 2000
  • Valheenpaljastuskone ja muita melkein tositarinoita. Novelleja. Tammi 2001
  • Syvältä, veistoluokan uumenista. Lyhytproosaa. Tammi 2002
  • Oma ääni. Kirjoittajaopas. Satakunnan taidetoimikunta 2003

Näytelmät ja dramatisoinnit

  • Resupekka ja Viikari. Lastennäytelmä. Simo Ojasen kanssa. Kotkan kaupunginteatteri 1978
  • Tähdet, tähdet. Musiikkinäytelmä. Kotkan kaupunginteatteri 1988
  • Laps' Suomen. Dramatisointi. Tampereen Työväen Teatteri 1990
  • Veljeskunta. TV-sarja. Sami Parkkisen kanssa. MTV 3 1988
  • Satumaa. TV-sarja. MTV 3 1998
  • Suolaista vettä. TV-nuortensarja. TV 1 2002

Toimitetut teokset ja oppikirjat

  • Häh!? Nuoren runon lähtöviivat. Artmix 1985
  • Lähikuva. Uuden kirjallisuuden vuosikirja. Suvi Aholan kanssa. Weilin+Göös 1988
  • Suuret suomalaiset kertojat, teossarja. Gummerus 1989-91
  • Käärmeiltä ei kysytä. Uutta runoa ja proosaa. Kari J. Kettulan kanssa. Cultura 1991
  • Ryhmä 92. Nuorten kirjoittajien antologia. Jyrki Kiiskisen kanssa. Tammi 1992
  • Reviiri. Uuden kirjallisuuden vuosikirjat I-V. Kari J. Kettulan ym. kanssa. Cultura 1995, 1996,
  • 1997, 1998. Sammakko 1999
  • Salainen lukemisto. Tekstejä osassa 3-4: Lentävä elefantti. WSOY 1998
  • Salainen kerho. Ala-asteen äidinkielen 3.-6. luokkien oppikirjojen tekstit. WSOY 1998-2000
  • Salasana. Äidinkielen yläasteen oppikirja. Muut tekijät: Annamari Saure, Sari Toivakka, Päivi Lehti. WSOY 2002
  • Kirjailijan työmaat. Artikkelikokoelma. Tammi 2007
  • Runo vieköön. Runoantologia. Tammi 2009