| Marianna Kurtto
Kuitenkin metsä/
puhuu lammenpinnassa omiaan//
kieletöntä kieltä, joka hehkuu/ (Kokoelmasta Maisemasta läpi, WSOY 2009) "Jos jalkani kantaisivat tämän päivän, kantapäät yli aamun kynnyksen. Kaipaan yön selkää. Kädet etsivät paikkaa, eivät löydä, kuka irrotti ovista kahvat, salpasi taskut hopeisella langalla? Aamu kuin teräväluinen eläin. Sen syliin on vaikea istua. On valittava asento ennen kuin alkaa puhua, ja mitä puhua: olla maiseman nielemä aina. Jos istun tähän, olen selityksen velkaa, jos jalkani kantavat, kannanko vastuun? Sekin miten päivä seisoo. Kaatuu polvet edellä iltaan. Laitan kädet uuniin, korvat saunan lauteille kuivumaan. En ole velkaa, en muuta kuin itseni. Kannan vettä, selkänikamia yhdellä kädellä. Sankokaupalla vettä, väritöntä surua joka ei koskaan ollut minun."
Palkinnot:
|
|
||||||||||||||||