Mark Mallon kaukaisia naisia jotka työntävät rattaita ei voi katsoa silmiin ja kysyä, onko tuo sinun lapsesi, onko varmasti, varsinkaan kun bussit jyrähtävät säännöllisin väliajoin hiekkakentän poikki ja kauppojen ikkunat häikäisevät, mutta aina silloin kun kysymys viriää mielessäsi, koet jotain niin suurta ja pyhää, että epäilet oikeuttasi lausua sitä ääneen täällä missä vastaantulijat ovat tuntemattomia, suurin osa työttömiä tienrakentajia
äitisi, jonka eilen löysin mielisairaalasta, sanoi että taivas on mielettömän suuri hikinen selkä, mutta lähestyvästä kuolemastaan hän ei maininnut mitään
sitten hän sanoi, että maailma on täynnä outoja sattumuksia, joista viimeisin oli, että samana päivänä kun hän joutui sairaalaan, esikaupungin sivukaduilla käveli vastaan suurisilmäisiä, vakavailmeisiä lapsia, joita ilmestyi lisää kun yhtä katsoi riittävän pitkään silmiin, niitä tuli kuin sieniä sateella, ne kävelivät kokoojakaduille ja sieltä bulevardin suuntaan, kerääntyivät jonoiksi - mutta äitisi ei jaksanut seurata heitä vaan jatkoi matkaansa sairaalaan
ikään kuin lapset olisivat sisaruksia keskenään, hän ajatteli, kun vastaantulijoita ei enää ollut, ja tienrakentajat olivat vielä neuvotteluissa
mene katsomaan äitiäsi, sanoin sinulle, ja sinä lähdit, mutta kun saavuit hiekkakentälle, jolla tuulenpuuska puhalsi hiekkaa silmillesi, oli jo myöhäistä, hän oli kuollut
(teoksesta Aregemia, Tammi 2010)
Mark Mallon (s. 1967) saksalaissuomalainen kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön päätoimittaja ja asuu Porvoossa.
Tuotanto:
|