Markku Kaskela

(pelkääjän puolella)

jos pikselit ovat jumalan asuinsija, on olemassa myös/
karanneita pikseleitä//

uskoin törmänneeni muutamaan jo vuosia sitten mount salèven laella,/
luulin heitä/
paikallisiksi maajusseiksi jotka muina miehinä tutkiskelivat/
niityn ruohoa parkkipaikan vieressä, vilkuilivat autoiltaan/
poistuvia, viilenevässä illassa jaloittelevia/
turisteja ja nyhtäisivät/
silloin tällöin ruohonkorren/
sormiensa väliin//

kun palasimme autolle, oli naapurin autosta/
lyöty pelkääjän puolelta ikkuna/
säpäleiksi,/
minua huvitti se miksi olin heitä luullut, syvimmältä mietitytti/
miksi satuin näkemään heidät//

ja kun kerroin muille, sanoi/
kirsti/
että tämmöinen on tavallista

(Teoksesta Puhu heidän kieltään, Tammi 2006)


KOKONAISIA PÄIVIÄ

Ymmärsimme toisiamme. Kokonaisia lauseita, perusteltuja näkemyksiä,/
kysymykset päättyivät vastauksiin./
Kättelin, hyvästelin, laskeuduin portaat, jokaiselle askelmalle/
kengänpohja painoi kuvionsa kantapäästä kärkeen, ovi avautui saranoissaan./
Työnsin kädet taskuun, takissani oli taskut kummallakin sivulla. Eivät liian/
alhaalla että kädet olisivat roikkuneet kolmelta sivulta umpeen ommeltujen/
pussien suojassa, eivät myöskään liian väljät, jolloin käsille olisi jäänyt/
tarpeettomasti tilaa ja sormet olisivat kouristelleet levottomina./
Nousin bussiin, istuin henkilöauton kyytiin. Katselin polkupyöriä, joiden/
renkaat pyörähtelivät vanteiden ympäri täysiä kierroksia ja jotka/
sitten jarruttivat. Istuin kotona sohvalla, luin kirjaa sivun kerrallaan./
Suutelin rakastettuani, huulet painuivat toisiaan vasten, laskeuduin hänen/
päälleen vartaloni mitalta. Täytyin, tyhjenin, lojuin hänen vierellään./
Jaoimme peiton kun tuli kylmä.