| Markus Jääskeläinen
Tarina miehestä joka istuu autossa parkkipaikalla,/ sulavan lumen kosketus varpaissa,/ liikuttua:/ kevään ensimmäisellä/ nurmikolla räkättirastaiden/ maailmankaikkeus,/ valmis (Teoksesta Valmis, Otava 2004)
Helsingissä vuonna 1969 syntynyt Markus Jääskeläinen asuu nykyisin Australiassa. Jääskeläisen julkinen kirjallinen ura alkoi vuonna 1994, jolloin hän perusti runoilija/kustantaja Tommi Parkon kanssa Runoyhdistys Nihil Interitin, jonka nimissä hän ja Parkko julkaisivat yhteisteoksensa Vanhat laulut, nimettömät eläimet. Samana vuonna ilmestyi myös Jääskeläisen ensimmäinen oma teos Kunnes muuta näen. Jääskeläinen on julkaissut useita runokokoelmia ja hänen runojaan sekä proosaansa on julkaistu antologioissa ja lehdissä.
Jääskeläinen on toiminut aktiivisesti myös lyriikan ja proosan kääntäjänä. Hän on suomentanut mm. William Carlos Williamsin ja Walt Whitmanin runoja sekä Jack Kerouacin romaanit Tuuliajolla Big Surissa ja Dharmapummit. Jääskeläinen oli Tuli&Savu -lehden ensimmäinen päätoimittaja.
Markuksen varhainen innoittaja oli Pentti Saarikoski, jonka runoihin hän tutustui 15-vuotiaana. Myös kirjoittavan isän kannustus oli tärkeää. Runouden kirjoittamiseen Markus suhtautuu nöyrästi mutta realistisesti: jokainen runo on välierävoitto, joka siirtää lopullisen maalin yhä kauemmas. Valmista ei tule koskaan. Tuotanto:
|
|
||||||||||||||||||||||