Tulostettava versio

Sirkka Turkka

You always smiled my friend: älä murhetta kanna./
Kun kuolema tulee, se tulee keittiön ovesta,/
aina se tulee yllättäen,/
kylmä henkäys, Stalinin urut./
Kun sairaus todella manifestoituu, ei sen kanssa/
neuvotella, tehdä mitään sopimusta,/
paitsi, että sopimus pitää:/
toimenpiteet lopetetaan tuloksettomina,/
kone rullaa, mutta ei pääse nousemaan.//

Ystävä kallehin, uskollisempaa sydäntä/
et enää löydä, et, vaikka kenttälapiolla kaivaisit./
Ja kuitenkin minun täytyi jättää sinut/
haudan kylmän syliin, voi misery,/
syliin kumminkin.

(Teoksesta Niin kovaa se tuuli löi, Tammi 2004)

Kuva: Tomi Kontio

Sirkka Turkka (s. 1939) on kirjoittanut 12 runokokoelmaa ja myös proosaa. Turkka on saanut Finlandia-palkinnon 1987, Yleisradion Tanssiva Karhu -palkinnon 1994 sekä Eino Leinon palkinnon 2000. Hänen runojaan on käännetty englanniksi ja ruotsiksi. Hän on työskennellyt mm. eläintenhoitajana ja tallimestarina.

"Kun ajattelen kirjoittamista, en tiedä mistä se sitten tuli... Minä luulen, että sen puolitoista vuotta Täbyssä ja Ypäjällä olin niin selkä seinää vasten, että jokin väylä täytyi löytyä, ja onhan se totta, ettei hevosäijien kanssa mitään verbaaliakrobatiaa harjoiteta. Voi olla, että puhumattomuus oli työntämässä minua seinää vasten kirjoittamaan." Sirkka Turkka kertoo, että yleensä hänellä on voimakkaita kausia, jolloin hän ei merkitse mitään muistiin. "En vaikka mieleen tulisi kuinka hyvä lause. Silloin kirjoittaminen on niin vastenmielistä, minulla on sellaisia vastenmielisyyden kausia," kertoo Turkka.
(Miten kirjani ovat syntyneet 4. WSOY, 2000)

Tuotanto (Tammi):