Tommi Melender

Vaikka valoja sammutetaan kaikkialla

Tämä on julma paikka /
parikymmentä kilometriä Helsingistä /
pohjoiseen, suunniteltu ihmisille, jotka ovat /
kadottaneet toivonsa, /
mutta eivät vielä tiedä sitä. Kohmeesta herännyt /
maisema tuoksuu märältä mullalta, raskas /
kevään odotus puhkeamaisillaan perennojen /
järjettömäksi nauruksi. /
Olla kotona, täällä, kuvitella etäinen aaltojen loiske, /
merihirviöiden karjahtelu, meluisat hyvästijätöt. /
Etsiä näiltä kaduilta ja pihoilta kuolemattomuutta, tai /
edes jotakin mikä kuolee meitä hitaammin. /
Muistini uumenissa /
matkustavat kaupungit, joiden läpi kiirehdin kauan sitten: /
valousvassa kylpevät asemahallit, henkäysten täyttämät /
katedraalit, protestilaulajat torien liepeillä /
vuodattamassa vertaan kitaroiden kaikukoppiin. /
Jos voisin, heittäisin lantin sille vauvaa tuudittavalle kurdiäidille. /
Mutta ajatus ei kanna /
itseään pitemmälle. Silti vasta täällä pohjoisessa /
tajuan mitä herra Novotny tarkoitti /
kertoessaan kuuran koristamassa puutarhassa, /
mikä sai hänet palaamaan Lontoosta /
Prahaan vuoden 1968 tapahtumien keskelle, /
ainoana matkustajana /
junassa hetki ennen kuin raja länteen suljettiin. /
Koko maasta oli valot sammutettu, /
mutta hän palasi synnyinkaupunkiinsa ja uskoi näkevänsä /
lämpöisen pilkkeen kotinsa ikkunoissa. Palaaminen /
on enemmän tahtomista kuin haluamista. /
Samoin jääminen. /
Oppia nämä kadut ja pihat, sulaa niitä vasten /
kuin avaruudesta harhaileva lumihiutale /
kitsaasti hohkaavaan ikkunalasiin. /
Vaikka valoja sammutetaan kaikkialla, /
vaikka kaupungit panssaroidaan lasilla ja teräksellä. /
Täällä laakson pohjalla kuvitelmista tulee totta: /
etäisyyksien takaa meren äänet tavoittavat minut, /
merileijonien käheät huudot.