Lue lapselle -näyttely Eduskunnan kirjastossa

LUE LAPSELLE – anna paras lahja tulevaisuutta varten 

eduskunta

Lukukeskuksen ja Lastenkirjainstituutin yhteinen näyttely lapselle lukemisen merkityksestä eduskunnan kirjastossa 5.11.—27.11.2015.

Lukukeskuksen ja Lastenkirjainstituutin yhteinen tavoite on lasten ja nuorten lukutaidon ja lukuharrastuksen edistäminen. Näyttely kokoaa aikuisille monipuolisen tietopaketin lapselle lukemisen tavoista ja merkityksestä. Lapselle lukemalla vanhempi voi antaa lapselleen korvaamattoman lahjan.

Näyttelyyn on koottu tietoa yhdessä lukemisen merkityksestä. Kotimaisen varhaislukemisen historiaan johdattaa Lastenkirjainstituutin ensikirjakokoelma, joka esittelee 1980-luvulla paikkansa äitiyspakkauksessa vakiinnuttaneita ensikirjoja.

Lastenkirjan kuvituksilla on suuri merkitys lastenkirjallisuuden tarinamaailman rakentamisessa. Osana näyttelyä nähdään Lastenkirjainstituutin kuvitustaiteen kokoelmiin pohjautuva julistenäyttely, joka esittelee kotimaisia lastenkirjan kuvittajia aina 1950-luvulta tähän päivään. Mukana on Camilla Mickwitzin, Maija Karman, Hannu Tainan, Riitta Uusitalon ja Sari Airolan kuvituksia.

Lisätietoja:

Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Ilmi Villacís 040 8305936 ilmi.villacis@lukukeskus.fi

Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Paula Halkola 050 4632786 paula.halkola@lastenkirjainstituutti.fi