“Ja kaikki vain sen takia, että he ovat juutalaisia”
Anne Frankin päiväkirja on tunnetuin toisen maailmansodan aikaisista juutalaisvainojen uhrien päiväkirjoista. Anne kirjoitti päiväkirjaa vuoden 1942 kesäkuun kahdennestatoista päivästä vuoden 1944 elokuun ensimmäiseen päivään saakka. Päiväkirjassa temperamenttinen, potentiaalinen ja itseään “ristiriitakimpuksi” kuvaileva Anne kirjoittaa peloistaan, haaveistaan, tulevaisuuden suunnitelmistaan, riidoista (joista Anne pyrki käyttämään ilmaisua “väittelyt”) vanhempiansa kanssa sekä suhteestaan Peter Van Daaniin. Ilmestyessään vuonna 1947 Annen isän Otto Frankin julkaisemana, kirja herätti kohua. Tuolloin ei ollut tapana käsitellä avoimesti seksuaaliasioita, varsinkaan nuortenkirjoissa.
Kirja antaa uuden näkökulman juutalaisten kärsimyksiin toisen maailmansodan aikaan. Anne kirjoittaa eloisasti ja tarkasti elämästään. Hän suhtautuu tulevaisuuteen optimistisesti ankeista ajoista huolimatta. Piileskeleminen tiiviisti yhdessä perheen sekä heidän liiketuttavaperheensä Van Daanien parissa on murrosiän paineista kamppailevalle Annelle vaikeaa. Anne on kuin kuka tahansa murrosikäinen, oman itsenäistymisen ja identiteetin muodostumisen aikaa elävä nuori. Kirja herättää moraalisia kysymyksiä: onko oikein riistää lapsilta ja nuorilta mahdollisuus turvalliseen elämään? Onko oikein tappaa uskonnon takia? Onko sota ainoa oikea ratkaisu?
Miksi ihminen tappaa omaa lajiaan? Ihminen on edennyt tieteen ja tekniikan maailmassa viime vuosisatojen aikana merkittävästi, mutta merkitseekö se suoraan tasapainoista ja turvallista maailmaa? Keskustelut ja sovittelut eivät tuota tulosta, ja ihmiset tarttuvat liian helposti aseisiin. Sodat voivat venyä monien vuosien pituisiksi. Sotivat ihmiset perustelevat tekojaan muun muassa oman maansa suojelemisella, mutta sisimmässään he kuitenkin tietävät, että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Ihminen ei vain osaa käyttää niitä ja turvautuu silloin helpompaan vaihtoon, kanavoimaan turhautumisen ja raivon tunteita tekoihin. Myös jonkin roturyhmän tai uskonnonlahkon syyllistäminen ja siitä seuraava vainoaminen herättävät moraalisia kysymyksiä. Onko oikein vainota ihmisiä ihonvärin tai uskonnon perusteella? Samaa pohti Anne päiväkirjassaan: “Ja kaikki vain sen takia, että he ovat juutalaisia.”
Sotia on monenlaisia: on kansalaissotia, itsenäisyyssotia, ydinsotia sekä edellä mainittuja maailmansotia. Sodan tuhot suurenevat asejärjestelmien kehittyessä. Ihmiset ovat vain lukuja vastustajien silmissä: mitä enemmän pommi tuhoaa, sitä enemmän vastustaja heikkenee. Suurimmat valtiot rakentavat ydinpommeja. Niitä perustellaan oman maan turvallisuuden turvaamisena. Eikö olisi järkevämpää käyttää varoja ja ihmisjärkeä sotien ehkäisyyn eikä niiden valmisteluun?
Sodan uhrit ovat tuntevia ihmisiä eivät kasvottomia lukuja. Sota koskettaa jokaista sotilaista siviileihin. On vaarana, että ihminen tuhoaa oman lajinsa. Jokainen ihminen ansaitsee kunnollisen, turvatun elämän ja mahdollisuuden elää ilman pelkoa siitä, että hän menettää henkensä. Anne Frank kuvailee päiväkirjassaan ympärillään riehuvaa sotaa: “Talo tärisi ja pommit putoilivat. Puristin pakolaukkua rintaani vasten, vain pitääkseni jostain kiinni, en paetakseni, koska emme voi kuitenkaan paeta minnekään, ja jos olisi pakko, katu merkitsisi samanlaista hengenvaaraa, kuin pommitus.”
Annika Rantamo, Maunulan yhteiskoulu
