”Mikäpä olisi eläessä satujen maassa”

Kadrin päiväkirjasta kuulin ensimmäisen kerran viime syksynä huomatessani yllätyksekseni Savukeitaan julkaisseen tyttökirjan. Kiinnostukseni heräsi viimeistään, kun sain kirjan käsiini. Onnistuin aikoinaan sivuuttamaan Anna– ja Tiina-kirjat sekä monet muut tyttökirjaklassikot, joista olisin varmasti nauttinut siinä missä Pienestä runotytöstä ja Pikku naisistakin. Tyttökirjojen lukeminen ei onneksi menetä makuaan lukijan iän karttuessa, päinvastoin. Sympaattisen tarinan lisäksi ne kertovat usein kiehtovia yksityiskohtia omasta ajastaan, eikä Kadrin päiväkirja ole tästä poikkeus. Sen sijaan se kyllä tarjoaa tervetullutta vaihtelua englantilaisille ja amerikkalaisille sukulaisilleen. Pienen kirjasen takakansi ja ensimmäiset sivut paljastavat teoksen Viron kuuluisimmaksi tyttökirjaksi, joka julkaistiin vuonna 1959 Neuvosto-Virossa.

Teos kertoo 13-vuotiaasta tytöstä, jolle elämä ei ole tarjonnut parhaita mahdollisia lähtökohtia. Hänen äitinsä on kuollut ja isänsä kadonnut sodassa, mikä tarkoittaa käytännössä katsoen samaa kuin edellinen. Kotinaan Kadrilla on pieni kellarihuone, jonka hän jakaa vuodetta myöten kaiken aikaa äksyilevän mumminsa kanssa. Kukaan hänen luokallaan ei välitä hänestä, eikä häntä edes ole vaivauduttu pyytämään mukaan pioneeriryhmään, johon koko muu luokka kuuluu. Kaiken lisäksi hän on ruma, kurja ja säälittävä. Ainakin omasta mielestään. Kirjan alun tapahtumat koostuvat Kadrin muistoista, joita hän kirjaa ylös jouduttuaan auto-onnettomuuden seurauksena sairaalaan. Muistoja sävyttää pikkutytön murhe, joka ei kuitenkaan jatku koko kirjan kestoa. Sairaalassa Kadri nimittäin tutustuu kirjailija Elsa Sarapiin, joka saa hänet ymmärtämään, että moni asia on kiinni omasta asenteesta. Parantolassa vietettyjen kuukausien jälkeen Kadri joutuu vaihtamaan luokkaa, mutta uudella luokalla meininki on varsin toinen kuin aikaisemmalla. Vihdoin hänet jopa pyydetään muiden kanssa pioneereihin! Alkaa näyttää siltä, ettei Kadrin elämä loppujen lopuksi olekaan aivan niin surkeaa.

Kadrin päiväkirjaa voisi pitää varsin perinteisenä tyttökirjana, jonka orvoksi jäänyt päähenkilö haaveilee täydellisestä isästä, kauniista kodista ja kirjoista. Hän on neuvokas ja luova, eikä häntä uteliaisuuden herätessä pysäytä mikään. Kadrin tarina on hyvä muistutus siitä, että voimme itse vaikuttaa siihen, millaiseksi elämämme koemme. Kirjan kerronta on herttaisen lapsenomaista. Lapsenomaisuutta ei kuitenkaan alleviivata, vaan se pysyy uskottavuuden rajoissa. Kadri ei aina aivan ymmärrä, mitä hänen ympärillään tapahtuu, mutta lukija väkisinkin suhteuttaa kirjan tapahtumat aikaan, jona teos on kirjoitettu. Vaikutelmaa lisää kuvitus, joka koostuu virolaisista mainoksista 1900-luvun puolivälin tuntumasta. ”Stalinistisen perustuslain lipun alla eteenpäin kohti kommunismia!” eräässä mainoksessa julistetaan. Sivun kuvateksti selventää pioneeriryhmien täydentäneen aatteellista opetusta virolaisissa kouluissa. Viittauksia ajan maailmaan voi nähdä myös kirjan rivien välistä esimerkiksi Kadrin pohtiessa, saattaisiko hänen mumminsa kenties olla vakooja. Lukemiseen siis vaikuttaa tieto ajanjaksoon liittyneistä kauheuksista, joiden vuoksi kirja tuntuu jättävän jälkeensä monia avoimia kysymyksiä. Kaiken kaikkiaan Kadrin päiväkirja on kuitenkin positiivinen lukukokemus, johon historiallinen tausta tuo mielenkiintoisen lisän. Suosittelen sitä lämpimästi sekä tyttökirjojen että historian ystäville.

4/5