Lukukeskuksen puheenjohtajaksi taiteilijaprofessori Esko-Pekka Tiitinen
Kuva: Teemu Laasonen

Kuva: Teemu Laasonen

Kirjailija, kuvataiteilija Esko-Pekka Tiitinen (s. 1956) on valittu Lukukeskuksen puheenjohtajaksi vuosiksi 2014–2016. Outokumpulaisen Tiitisen tuotanto käsittää kirjoja sekä lapsille että aikuisille, radiokuunnelmia, elokuvakäsikirjoituksia, oopperalibrettoja, televisiosarjoja ja teatterinäytelmiä.​

Esko-Pekka Tiitinen on saanut mm. Finlandia Junior -palkinnon 2008, Savonia-palkinnon 2011 sekä kaksi valtion kirjallisuuspalkintoa. Tiitinen on toiminut valtion kirjallisuustoimikunnassa 2004–2006. Vuonna 2013 hän sai valtion viiden vuoden mittaisen taiteilijaprofessoriapurahan sekä taiteilijaprofessorin arvon. Tiitisen teoksia on käännetty lukuisille kielille, kuten englanniksi, espanjaksi ja ruotsiksi.

Lukukeskus on Suomen keskeisin lukemista edistävä järjestö. Vuonna 1972 perustettu Lukukeskus tukee erityisesti lasten ja nuorten lukemista, kirjailijoiden ja lukijoiden kohtaamisia sekä kasvattaa uutta lukijasukupolvea. Lukukeskus välittää vuosittain lähes 1000 kirjailijavierailua ympäri Suomen, joista valtaosa on kouluihin.

“Lukukeskuksen järjestämät lukukampanjat ja kirjailijavierailut kouluihin ovat oiva esimerkki siitä, mitä hengitystauoilla saadaan aikaan. Koen elintärkeäksi taideaineiden tuntimäärien lisäämisen. Kirjallisuus, kuvataide, tanssi ja musiikki kohottavat lasten ja nuorten kykyä omaksua ja käsitellä kriittisesti joka puolelta tulvivaa informaatiota. Luetun ymmärtäminen ei saa kadota”, Tiitinen sanoo.

“Lukukeskuksen toiminta on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Lukemisen edistämiselle on valtava kysyntä, sillä lasten ja nuorten lukutaidon heikkeneminen puhuttaa laajasti. Monipuolinen lukutaito ei ole yksin koulujen ja kirjastojen tehtävä. Siitä pitää kantaa vastuuta yhteisessä rintamassa mm. järjestöjen, yritysten, kustantajien, päättäjien ja vanhempien kanssa”, Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Anu Laitila toteaa.

Tiitisen lisäksi hallitukseen kuuluvat kirjailija Marjo Heiskanen, informaatikko Marika Helovuo, kääntäjä Arja Kantele, kirjailija Netta Walldén, lehtori Hilkka Lamberg, toimittaja Elina Lappalainen, viestintäpäällikkö Anne Rutanen, kirjailija Kaj Korkea-Aho, kirjailija Noran Strömman, koulutuspäällikkö Tuija Tammelander ja näytelmäkirjailija Paavo Westerberg.