Lukutaitoviikko 2015 tuo eri puolille Eurooppaa lukuisia lukutaitotapahtumia

ELINET (European Literacy Policy Network) eli luku- ja kirjoitustaidon edistämisen parissa toimivien eurooppalaisten järjestöjen verkosto on mukana lukutaitoviikolla, jolla pyritään lisäämään tietoisuutta luku- ja kirjoitustaidon kehittämistarpeista Euroopassa. Lukukeskus on ELINETin jäsenjärjestö.

Viikko alkaa UNESCOn kansainvälisenä lukutaitopäivänä 8. syyskuuta ja päättyy 17. syyskuuta. Lukukeskus järjestää Lukutaitopäivänä työpajan ammattikoulujen äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksesta. Iltapäivällä Lukukeskus kokoaan yhteen asiantuntijat seminaariin, jonka teemana on lukutaito meillä ja maailmalla. Puheenvuorot käsittelevät muun muassa suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen työtä lukutaidon edistämiseksi kehitysmaissa sekä Euroopan lukutaitotilannetta.

ELINET on antanut Lukutaitoviikolle lisämaustetta järjestämällä kilpailun parhaasta lukutaitokampanjasta sekä virallisen päätöstapahtuman korkeatasoisine puhujavieraineen Brysselissä 17.9.2015

Suomen Pakolaisapu lukukampanjoiden kärkikolmikkoon

Lukutaitoviikon verkkosivustolla (www.literacyweek.eu) on jo yli 90 tapahtumaa ja kampanjaa! Lukutaitoviikolle ilmoittautuneet tapahtumat ja kampanjat osallistuvat kilpailuun, jonka tuomaristo arvioi niiden luovuutta, toteutettavuutta ja kekseliäisyyttä. Kolme ehdokasta kutsutaan Brysseliin Lukutaitoviikon päätösjuhlaan, jossa voittajalle luovutetaan lukutaitoviikon innovaatiopalkinto. Kilpailun kärkikolmikkoon valittiin Suomen Pakolaisavun lukutaitokampanja, joka julkaistaan Suomessa Lukutaitopäivänä 8.9.

Palkintojenjakoseremonian lisäksi juhlallisen lukutaitotapahtuman ohjelmaan kuuluu kertomusnäyttely, paneelikeskusteluja ja tervetuliaistilaisuus. Nimekkäisiin juhlapuhujiin kuuluvat EU:n koulutus-, kulttuuri-, nuoriso- ja urheiluasioista vastaava komissaari Tibor Navracsics, EU:n työllisyys- ja sosiaaliasioista, osaamisesta ja työvoiman liikkuvuudesta vastaava komissaari Marianne Thyssen, Alankomaiden prinsessa Laurentien, joka on UNESCOn Literacy for Development -lukutaitokampanjan erikoislähettiläs, Barbara Bush ja Barbara Bush Foundation for Family Literacy -säätiön perustaja ja kunniapresidentti Dorothy Bush Koch. Lisäksi kuullaan opiskelijoiden edustajan ja eri alojen korkeatasoisten panelistien puheita.

Lukutaitopäivän seminaari Lukutaito maailmalla, Euroopassa ja Suomessa

tiistaina 8.9. klo 12-15.30, Villa Kivessä,
Linnunlauluntie 7, Helsinki

Lisätietoja:
tiedottaja Emmi Jäkkö
puh. 050 563 8998
emmi.jakko@lukukeskus.fi