Nörtti puhuttelee nuoria

Espoon Lintumetsän koulun kirjastoluokka täyttyy 8.- ja 9.-luokkalaisista. Viimeisenä ovesta astelee kirjailijavieras Aleksi Delikouras. Esiintyjä on nuoren näköinen kirjailijaksi, eikä hän kovin vanha olekaan. 23-vuotiaan kirjailijan teos Nörtti: new game on kuitenkin ehtinyt olla jo mm. Finlandia Junior -palkintoehdokkaana vuonna 2012.

Aleksi kirjoittaa vasemmalla kädellään nimensä taululle. ”Muistakaa nimi. 10 vuoden päästä se on toivottavasti kuuluisa”, hän sanoo. Nimi taitaa olla jo nyt tunnettu ainakin nuorten keskuudessa. YouTubessa Aleksin ohjaamien Nörtti-dokumenttien katsojaluvut nousevat satoihin tuhansiin. Ensimmäisen Nörtti-dokumentin Aleksi teki koulutyönä Kallion lukiossa. Kuuluisaksi noussut Nörtti-hahmo sekä dokumentti pohjautuvat todelliseen henkilöön, kuten myöhemmätkin videot.

Kun Aleksi kysyy oppilailta, kuka ei ole nähnyt Nörttiä YouTubessa, vain muutama käsi nousee. Jotkut kertovat jopa lukeneensa kirjan. Aleksi heijastaa valkokankaalle pätkän Nörtti 3:sta. Nörtin eli DragonSlayer666: n kommentit aikuisista ja koulumaailmasta naurattavat oppilaita. ”En mäkään kutsu mun kavereita äidin synttäreille”, Nörtti tuhahtaa.

On helppo ymmärtää, miksi Nörtistä on tullut nuorten keskuudessa niin suosittu. Parhaillaan pyörivä pätkä on täynnä vain teineille aukeavaa tietokoneslangia ja kiroilua. Ruma kielenkäyttö ei kaikkia miellytä, mutta Aleksi nostaa esiin nuorille tärkeitä aiheita, kuten kiusaamisen ja uusioperheen elämän. ”Me puhuimme kustantajan kanssa tosi pitkään, että pitäisikö kirjasta vähentää kiroilua, mutta ei pidä vähätellä nuoria”, Aleksi kommentoi.

Nuori kirjailija on innostava esimerkki koululaisille, sillä yläasteella hänen äidinkielen numeronsa pyörivät parhaimmillaan seiskan tietämillä. Sitten Aleksi tarttui elokuvien innoittamana Taru Sormusten Herrasta -kirjasarjaan. ”Hurahdin niihin täysillä, tosin hypin runo- ja laulukohdat yli”, Aleksi kertoo. ”Olin aina kuvitellut, etten pysty lukemaan, mutta näköjään pystyin.”

Kirjoittamisen Aleksi aloitti yläasteella, kun äidinkielen tunnilla piti kirjoittaa aine vapaavalintaisesta aiheesta. Hän sai äidinkielen opettajaltaan erityisluvan tehdä kirjoitelman tietokoneella, jos kirjoittaa vähintään 10 sivua. ”Siitä tuli sitten 45-sivuinen fantasiaeepos, joka kertoo lohikäärmetappajista ja kääpiösotureista. Siinä ei ollut mitään järkeä”, Aleksi selittää, ja oppilaita naurattaa. ”Silloin ymmärsin, ettei tarvitse olla hyvä kirjoittaja, että voi kirjoittaa.”

Idean YouTube-dokumentista kirjaksi Aleksi sai Nörtin Facebook-fanisivujen ehdotuksesta. ”Ajattelin, että teen sellaisen kirjan, jonka olisin itse halunnut lukea 12-vuotiaana tai vanhempana.” ¨

Nörtti näyttää purevan yläasteikäisiin, sillä esiintymisen jälkeen Aleksin piirittävät innokkaat oppilaat kynä ja paperi kädessä. Kirjailijalta kysellään, paljon hän juoksee Cooper-testissä ja mitä pelejä pelaa. Joku haluaa tietää, mikä on Aleksin lempikirja. Se on Taru sormusten herrasta.

Nörtti-videoita YouTubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=CUkwKZf8tqo
http://www.youtube.com/watch?v=STKH8gBf2kQ
http://www.youtube.com/watch?v=ER7siMmeLn0
http://www.youtube.com/watch?v=NKAlKJl7z6E

Nörtin Facebook-sivut
https://www.facebook.com/dragonslayer666.fi

Tilaa Aleksi Delikouras tai muu kirjailija vierailulle täältä.

– Teksti ja kuvat Elisa Grönholm