Novellisti vieraaksi koulullesi?

Nyt lukiollasi on mahdollisuus saada vierailulle ihka oikea kirjailija, joka tekee novellin eläväksi!

Nuoren Voiman Liiton valtakunnallisessa Novelli palaa! -hankkeessa kirjailijat jalkautuvat lukioihin kertomaan omasta suhteestaan novelliin ja avaavat samalla novellin syntyprosessin ja lukemisen saloja.

Novelli palaa! -hankkeen tavoitteena on tehdä novelli helposti lähestyttäväksi ja lisätä sen näkyvyyttä. Vuoden mittainen hanke toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston Katapultti-apurahan voimin. Hankkeessa kiinnitämme erikoishuomiota nuoriin, jotka ovat tulevaisuuden novellin lukijoita. Kohtaaminen kirjailijan kanssa voi olla nuorelle vahva elämys, joka herättää kiinnostuksen novelliin, kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.

Novelli palaa! -hankkeen muita osa-alueita ovat muun muassa novellikilpailu nuorille, VR:n Matkaan-lehdessä julkaistavat novellit ja novellitapahtumat eri puolilla Suomea. Kirjailijavierailut toteuttavat yhteistyössä Nuoren Voiman Liitto, Lukukeskus ja kustannusliike Karisto Oy.

Toteutus
Koska kiertueiden määrä on rajallinen, hankkeeseen valitaan koulut hakemusten perusteella. Kirjailijavierailut toteutetaan alkuvuodesta 2013 kiertueina ympäri Suomen. Novellisti viettää lukioissa yhden päivän, jonka aikana hän voi esiintyä 2-4 oppilasryhmälle (1-3 luokkaa / ryhmä). Kirjailijat esiintyvät suomeksi.

Kukin luokka saa vierailun päätteeksi Kariston upouuden Taskunovelleja -antologian. Vierailun jälkeen työskentelyä kannattaa jatkaa esimerkiksi kirjoittamalla antologian novelleista arvosteluja, analyyseja tai esseitä. Parhaat tekstit julkaistaan Novellitietopankissa www.novelli.fi. Tekstit lähetetään oppilaan suostumuksella sähköisesti osoitteeseen novelli@nuorenvoimanliitto.fi. Myös nimimerkillä on mahdollista julkaista. Tekstejä on mahdollista lähettää sivustolle myös, vaikkei koulu osallistuisikaan kirjailijavierailuihin.

Kustannukset
Nuoren Voiman Liitto kustantaa kirjailijoiden palkkiot, matkakustannukset ja majoituksen. Koulujen omavastuu on 200e/koulu/päivä.

Hakeminen
Lähetä hakemus pe 12.10.2012 mennessä Lukukeskukseen joko sähköpostitse eveliina.laurila@lukukeskus.fi tai postitse Lukukeskus, PL 8, 00531 Helsinki. Hakemuksen maksimipituus on 1,5 liuskaa.

Hakemukseen tulee merkitä seuraavat tiedot:
– koulun nimi, sijainti ja koko
– yhteysopettajan nimi ja yhteystiedot: sähköpostiosoite ja puhelinnumero
– luokkamäärät ja oppilaskoot
– perustelut siitä, miksi teidän koulunne hyötyisi novellistin vierailusta
– suunnitelma siitä, millä tavoin novellin työstämistä jatketaan luokissa vierailun jälkeen

Lisätiedot vierailuista:

Kulttuurituottaja Eveliina Laurila
eveliina.laurila(at)lukukeskus.fi
p. 09 7746 1155

Lisätiedot koko Novelli palaa! -hankkeesta ja Novellitietopankista:

Koordinaattori Janette Hannukainen
janette.hannukainen(at)nuorenvoimanliitto.fi
p. 044 307 4675