Kiiltomadon pääkirjoitus: naiskirjailijoiden tyttöjen kuvauksessa näkyy kieliraja

Lukukeskus – Läscentrum
TIEDOTE / PRESSMEDDELANDE 3.4.2009

http://www.kiiltomato.net/
http://www.kiiltomato.net/?lang=swe

Tiedustelut / Information: Riitta Vaismaa, riitta.vaismaa(at)lukukeskus.fi, 050-3019226

Kiiltomadon pääkirjoitus: Naiskirjailijoiden tyttöjen kuvauksessa näkyy kieliraja

Maria Antas kirjoittaa Kiiltomadon (www.kiiltomato.net) pääkirjoituksessa, että nuorten suomenruotsalaisten ja suomalaisten naiskirjailijoiden romaaneissa kuvataan lapsuutta erilaisin äänensävyin, eri perspektiivistä kuin kielirajan toisella puolella. Antas kysyy, mistä tämä voi johtua.

Antas näkee suomenruotsalaisten naiskirjailijoiden teoksissa kaikuja Monika Fagerholmin ja Catharina Gripenbergin teoksista. Tytöstä, joka seisoo omilla jaloillaan ja joka on miltei järjettömän rohkea on tullut 2000-luvun suomenruotsalaisen naiskirjallisuuden arkkityyppi, joka ulottuu kuvakirjoihin saakka. Yksinäiset, uteliaat, voimakkaat, traumoistaan vapautuneet suomenruotsalaiset tyttöhahmot on erikoinen ilmiö. Silloin harvoin, kun päähenkilö on poika, hänkin muistuttaa näitä tyttöjä.

Antas ihmettelee, miksei hän kuule samaa suvereenin luonteenlaadun ääntä saman sukupolven suomalaisten naiskirjailijoiden teoksissa.

Maria Antas kirjoittaa, että monet kummankin kielialueen tyttöhahmoja kuvaavista romaaneista ovat vivahteikkaita ja suurenmoisia. Niillä on potentiaalia muodostua klassikoiksi, jotka todistavat, kuinka vaikeaa on kuvata aikuisia naisia vuosituhannen vaihteen yhteiskunnassa. Ei ole ihme, että Sofi Oksasen Puhdistus (2008) on saanut paljon vastakaikua: Hän on luonut uudelleen aikuisen naiskirjallisuuden standardin – vaikka hän aloitti kuvaamalla tyttöhahmoa esikoisromaanissaan.

* * * * *

Lysmaskens aprilledare: Flickor på svenska och finska

I Lysmaskens nya ledare jämför Maria Antas flickskildringen hos finsk- och svenskspråkiga kvinnliga författare i Finland, och kommer till slutsatsen att perspektiv och tonfall är olika. Vad kan det bero på, frågar hon?

Antas ser ekon av Monika Fagerholm och Catharina Gripenberg i finlandssvenska kvinnliga författares verk. Flickan som står på egna ben och är nästan dumdristigt modig, har blivit arketyp i 2000-talets finlandsvenska litteratur skriven av kvinnor; den har tagit sig ända in i bilderböckerna. Ensamma, nyfikna, traumabefriade finlandssvenska flickor är ett ganska egenartat femomen. När huvudpersonen någon enstaka gång är pojke påminner också han om dessa flickgestalter.

Antas undrar varför man inte kan höra samma suveräna röster och temperament i verken av finskspråkiga kvinnliga författare i samma generation.

Maria Antas skriver att hon tycker lika mycket eller litet om romanflickorna oberoende på vilket språk de är gestaltade. Många av romanerna är nyansrika, storslagna. De har potential att bli klassiker som vittnar om svårigheterna att gestalta vuxna kvinnor i millennieskiftets samhälle. Det är inget under att Sofi Oksanens roman Puhdistus (2008) har fått ett så stort gensvar: Hon har återskapat standarden för en vuxen kvinnolitteratur – fastän hon började med att beskriva en flickgestalt i sin debutbok.