Lukukeskus – Läscentrum
TIEDOTE 6.10.2008
Tiedustelut: Riitta Vaismaa, riitta.vaismaa(at)lukukeskus.fi, 09-7746 1144, 050-301 9226
LUKUfiilis 3/2008 on erikoisnumero!
LUKUfiiliksen erikoisnumerossa esitellään lukuelämyksiä, jotka ovat kestäneet aikaa tai käsittelevät aikaa. Kun teemana on aika, lehdessä arvioitavien noin 30 teoksen joukossa on sekä klassikoita että uudempia kirjoja, joissa eri tavoin käsitellään historian vaiheita. Tuoretta kirjasatoakaan ei unohdeta.
Erikoisnumerossa on sivuja enemmän kuin LUKUfiiliksessä yleensä. Lehden lähes 1200 kappaleen lisäpainos mahdollistaa sen, että LUKUfiilis 3/2008 lähetetään jokaiseen suomenkieliseen lukioon ja yläkouluun ilmaisena näytteenä.
Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Tiina Kokkoniemi jäljittää pääkirjoituksessaan kirja-aarteita. "Pitäisikö koulussa lukea tietyt kotimaiset ja ulkomaiset klassikot?" Kirjailijahaastattelussa on historiallisia nuortenromaaneja kirjoittava Raili Mikkanen. Pähkinäpuisen lippaan vanha maailma ottaa Minerva Pietilän omakseen.
Kääntäjä Jaakko Kankaanpää vertailee kolumnissaan alkuteoksen ja käännöksen kestämistä ajassa. Suomalaisen novellistiikan suunnannäyttäjä Joni Skiftesvik kertoo eräänlaisesta hulluudesta ja kiittää äitiä, mummoa, kirjakauppiasta, opettajaa sekä kirjastonhoitajaa: "Minä, kirjoja yötä päivää ahmiva naskali, sain valita luettavaa."
Purkinavaajan lukuvuorossa on Jyväskylän Lyseo 150-vuotisjuhlansa kunniaksi. Reportaasissa nuoret sanataideohjaajat kertovat työstään ja pohtivat sanataidetta. Jantso Jokelin raportoi Pariisiin kadonneesta sukupolvesta, kirjailija ja kirjavinkkari koulukiertueestaan. Kirjat ja kuvat -palstalla ihmetellään Ville Rannan sarjakuvaromaania Elias Lönnrotin elämästä. Waltarin juhlavuosi esittelee Sinuhen nuoren naisen näkökulmasta.
LUKUfiiliksen 3/2008 sisältö on Lukukeskuksen sivuilla osoitteessa:
http://www.lukukeskus.fi/lehdet/luku_i_fiilis_i_/luku_i_fiilisten.html
Lehden näyteartikkeli osoitteessa
http://www.lukukeskus.fi/lehdet/luku_i_fiilis_i_/painotuoretta.html
Tiesitkö?
LUKUfiilistä voi tilata myös edullisena nipputilauksena!
Onhan tilauksesi voimassa? Katso tilaustiedot:
http://www.lukukeskus.fi/lehdet/luku_i_fiilis_i_/tilaa_luku_i.html