Painotuoretta

Painotuoreita tarinoita LUKUfiiliksestä. Näyteartikkeli julkaistaan aina uuden lehden ilmestyttyä.

LUKUfiilis 2/2010 teema: Urheilu

"Halutessani voin myös murskata jonkun polvilumpion, kirjan sivuilla."

Sysäys

Tuomas Kyrö

Näin 10-vuotiaana televisiosta Kummisetä-elokuvan. Gangsterieepoksen miehisessä, kunniaan ja kostoon perustuvassa maailmassa oli jotain niin vaikuttavaa, että halusin heti ammattirikolliseksi.

Kunnes pääsin Puistolan sivukirjastoon tutkimaan asiaa (elettiin e.G.s., ennen Googlen syntymää, jolloin tulevien ammattirikollisten oli selvitettävä taustat tietosanakirjasarjoista). Karu totuus oli, että päästäkseen Cosa Nostran täysjäseneksi, olisi oltava syntyperäinen sisilialainen. Ja kun ajattelin asiaa tarkemmin, niin ehkä minusta ei olisi ollut murskaamaan kenenkään polvilumpioita.

Palaan Kummisedän äärelle muutaman vuoden välein. Jäljitän mikä sen tematiikassa oikeastaan 10-vuotiasta helsinkiläispoikaa niin viehätti. Luulinko minä, yksinhuoltajan poika, että Kummisedästä löytyisi miehinen roolimalli?

Ja toisaalta, ammatillisesta näkökulmasta, tutkin kuinka hienosti yli 100 vuoden aikajänteelle sijoittuva draama on rakennettu. Kuinka huonosta kirjasta on sovitettu unohtumaton elokuva. Kuinka yksilöiden ja heidän välisten suhteiden kautta kuvataan suuri historiallinen kehityskulku.

Enemmän kuin rikollisuudesta, Kummisetä-trilogiassa on kuitenkin kyse perheestä ja kapitalismista.

Samoihin aikoihin, 1980-luvun puolivälissä, katsoin kaiken jääkiekon mitä televisiosta tuli. Määrä ei päätä huimannut (elettiin e.m.s., ennen maksukanavien syntymää).

Maailma jakautui silloin läntiseen ja itäiseen blokkiin, joiden puolivälissä ja puristuksissa pyristeli Suomi. Niin jääkiekkoilullisesti kuin talousjärjestelmällisesti. Mutta Neuvostoliiton punakone ja toisaalta Kurrin ja Gretzkyn Edmonton Oilers olivat jotain niin hienoa, että olisin ollut heti valmis ammattijääkiekkoilijaksi puna-armeijaan tai Kanadan sydänmaille.

Perheemme varallisuus ja autottomuus olivat este unelmalleni. Ehkä myös se että ruumiinrakenteeni, kykyni ja pelisilmäni eivät olisi koskaan riittäneet kaukalohallitsijaksi.

Palaan 80-luvun jääkiekkoon ajatuksissani ja teksteissäni ihan samoista syistä kuin Kummisetään. Mikä siinä viehätti silloin, mikä nyt. Millaisesta maailmasta, henkilöistä, rakenteesta ja tematiikasta oli kyse. Jääkiekossakin oli tuolloin kyse politiikasta ja talousjärjestelmistä, punakone oli ainoa kone, jonka reaalisosialismi sai toimimaan paremmin kuin kapitalistinen vastine.

Kului lähes 20 vuotta ennen kuin sain hankittua itselleni ammatin. Ja nyt kirjailijan työssä yhdistyvät oivallisesti sekä ammattirikollisuus että ammattiurheilu. Työ perustuu petkuttamiselle – tarinoiden keksimiselle – sepittämiselle – valehtelemiselle. Halutessani voin myös murskata jonkun polvilumpion, kirjan sivuilla. Tämä halu on kyllä laimentunut esikoisteokseni ajoista huomattavasti.

Urheilun ja kirjoittamisen yhtäläisyytenä taasen voi nähdä niiden vapaan ja tuottamattoman luonteen. Varsinaisessa pelitilanteessa kaukalossa tai kentällä, urheilija ilmaisee itseään, huolimatta siitä mikä yhteiskuntajärjestelmä kiusaa taustalla. Parhaimmillaan urheilu ei oikeastaan tuota mitään aineellista, mutta se tuottaa iloa tekijälleen ja fiiliksiä katsomoon. Samalla tavoin pyrin säilyttämään kirjoittamisessa ilon, joka välittyisi myös lukijalle. Mikäli teksti herättää sen lisäksi tunteita, ajatuksia tai ärtymystä, olen onnistunut.

Tuomas Kyrö on kirjailija, jonka seitsemäs teos, 700 grammaa, ilmestyi vuonna 2009. Romaani oli sekä Suomen Urheilugaalan Vuoden urheilukulttuuriteko - että Vuoden urheilukirja -ehdokas.